keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Menneitä ja tulevia

(kuvassa saamiani joululahjoja)
Joulu oli ja meni. Oli mukavaa olla rakkaan kanssa ja vaan löhötä. Tavattiin myös lähimpiä, mutta mitään päätöntä lentoa paikasta toiseen ei ollut havaittavissa kuin jouluaattona, josta kumpuaakin nyt ajatus viettää ensi joulu ihan ilman aikatauluja kotona. Nyt olen kuitenkin toisenlaisten ajatusten parissa.

(Anopin 60-v juhlaristeilyltä)

Ajattelin hieman pohtia mennyttä vuotta, kuten uuden vuoden kynnyksellä on tapana. Vuoden 2009 aikana:

- tein gradua, tein, tein, tuskailin, itkin, nauroin, purin hammasta ja sain sen valmiiksi.

- aloitin valtuustotyöskentelyn, sopeuduin joukkoon, ihmettelin kiemuroita ja silti tunsin kuuluvani tuohon hommaan
- lomailin kesällä, nautin auringon lämmöstä. Keväällä myös lomailin Tallinnassa

- rakastin, riitelin, uhkailin, suutuin, huusin, sovittelin ja rakastin enemmän. Mentiin kihloihin.
- tartuin uuteen harrastukseen ja haasteeseen, sain uusia ystäviä ja kavereita, koin uusia elämyksiä, ylitin itseni

(Tallinna pääsiäislauantain aamuna)


Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että keväästä tai vuoden alkupuolelta ei ole kovin selviä muistikuvia. Niitä ei ollut kesälläkään kun yritin noita aikoja muistella. Sitä on gradun kirjoittaminen, unohdusta muusta. Vuosi on ollut työn täyteinen, ainakin olen sen niin kokenut. Toisaalta olen myös tuntenut tylsistymistä, kun ei ole ollut tekemistä.

Vuosi 2009 oli suuri vuosi. Ehkä enemmänkin henkisen kasvun ja kasvukipujen kuin suurten tunteiden vuosi. Vaikkakin en voi sanoa, etteivätkö tämän vuoden tapahtumat merkitse minulle todella paljon. Tuo ajatustyö ja henkinen kasvu kuitenkin noudevat päälimmäiseksi.


(Kesän 2009 liljoja)

Tulevalta vuodelta odotan paljon, onhan se kauniin pyöreä 2010. Joskus hassuissa tytön unelmissa olin ajatellut, että vuonna 2010 menemme rakkaani kanssa naimisiin, mutta aika näyttää. Tuon asian suhteen en nyt jaksa kiirehtiä, koska tiedän, ettei sitä voi eikä pidä kiirehtiä. Toivon vuoden 2010 tuovan onnellisia hetkiä, tapahtumia, kasvua, naurua, itkua ja murhetta kaikkia tasapuolisesti. Ilman murheita ei ilokaan tunnu ilolta. Ennen kaikkea odotan sitä, että tunnen olevani elossa! Mikään ei voita sitä tunnetta: "Vau, minä elän!"

maanantai 21. joulukuuta 2009

Taas joulutouhuja

Piiiiitkään blogihiljaisuuteen on ollut viime hetken kiire lukea viimeiseen tenttiin, uuden harrastuksen (nuorkauppakamari) pikkujoulut ja eniten vaikuttanut on puhelimen ja tietokoneen yhteistyön puute. Eli puhelin ei vieläkään siirrä kuvia koneelle. Mutta kierona naisena lainasin rakkaan puhelinta, jonka kautta kuvat nyt koneelle muilutin;) kjäh kjäh kjäh...

Kiirettä on siis joulukuussa piisannut. Ahkera olen kuitenkin neulontarintamalla ollut. Isoin valmistunut työ on kaverin tytön välihaalari 7-veljeksestä. Ohje on 10/2008 SK:sta muokattu, eli otin tuosta ohjeesta vain mitat, silmukkamäärät yms. laskin itse.

Valitan kuvien hirmuisen huonoa laatua, mutta tästä ne paranee, kun valo alkaa lisääntyä! Tänään siis talvipäivän seisaus. Haalariin käytettiin kanervan väristä lankaa ja vaalean violetti vetoketju piristi mukavasti pukua. Puvun saaja jo kokeili pukua ja siinä näytti olevan vähän kasvun varaa, hieno juttu!!! :)

Sitten neuloin lisää tuolle aiemmin mainitulle nukelle. Tein nukelle villatakin omasta päästä. Lankana 7-veljestä polkka, väri on aivan upea!!!
(kuva on SURKEA) Tässä siis mekko ja takki nukelle.


Tein nukelle myös gollegehousut punaisesta gollegesta, toivottavasti nämä kaikki sopivat. Nuken vaatteiden saajalla tein myös eilen ja tänään lapaset. Lankana 7-veljestä kanervan värinen ja reunan koristeessa punainen 7-veljestä. Ihanaa, kun noita pikkujuttuja syntyy ylijäämälangoista!

Tällaista olen puuhannut käsityörintamalla. Muuten elämä on ollut kovin hektistä, on ollut tosiaan pikkujoulua, tenttiä, yms. Viimeisimpä ostimme auton. Entinen, ikivanha ei mennyt katsastuksesta läpi ja totesimme, että nyt olisi aika hyvä aika vaihtaa autoa. Äitini auto oli jo pitkään ollut puheena ja kun hinta oli sopiva ja auto muutenkin sopiva ja hyväksi tiedetty, ostimme sen. Äitini osti itselleen uudemman samaa merkkiä ja mallia. On nyt tämän neitin hyvä kurvailla.

Nyt lähden nauttimaan pari joulutorttua ja suunnittelemaan huomisen siivousurakkaa ja kauppalistaa, joka onkin piiiiiiiitkä, kai. :)

ps. kolme yötä jouluun...

perjantai 4. joulukuuta 2009

Joulupukin pajassa tonttuillen

Pohdittiin miehen kanssa joululahjoja ja mitä hankittaisiin miehen sukulaislapselle (tyttö melkein 3 v), kun äitinsä mukaan hänellä jo on paljon leluja. Nukenvaatteita kuulemma kovasti kuitenkin tarvitsisi kun niitä ei ole ja siitä on ilmiselvästi kiinnostunut. Minäpä otin neuvosta vaarin ja piirsin nukesta ääriviivat= tästä saa kaavat. Nyt on ensimmäinen vaate jo valmistunut.

En nyt jostain syystä saa kuvaa siirrettyä tänne, mutta kokeilen myöhemmin uudestaan. Ensimmäinen vaate siis on nuken liivimekko. Tässäpä ohje.

Nuken liivimekko 7-veljestä langasta:

Luo 80 silmukkaa ja jaa ne 3,5 tai 4 sukkapuikoille. Neulo suljettuna neuleena n. 15 cm sileää neuletta. (huom. helma rullautuu hieman) Aloita joustinneule: neulo 2 silmukkaa oikein, kaksi nurin, jne. Neulo joustinta n. 5 cm ja päättele kaikki silmukat kerralla. Poimi nyt mekon takareunasta 6 silmukkaa ja neulo niillä joustinta n. 9 cm. Neulo 2 oikein, 2 nurin yhteen ja 2 oikein. Käännä ja neulo 2 nurin, neulo 1 oikein, ota langankierto puikolle ja neulo 2 nurin. Neulo vielä pari kierrosta normaalisti. Näin sait olkaimeen napinläven. Päättele olkain ja tee toinen. Lopuksi ompele liivimekkoon napit.

Täm on siis ihna omasta päästä tehty, toivottavasti jollekin on tästä suuntaa antavaa apua. Tarkoituksena on tehdä joulupukin apuna vielä ainakin gollegehousut ja farkut nukelle sekä neuletakki ja paita. Niistä myöhemmin.





Muoks muoks ma 21.12.2009

Tässäpä viimein nyt kuva tuosta nuken mekosta.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Tervetuloa meille.

Tässä kotiin liittyvä meemi, joten tervetuloa meille!

1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet?
Vaaleanvihreän seinän ja patterin.

2. Minkä värinen matto on olohuoneessasi?
Valkoinen, jossa on muutama ruskea raita.

3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet?
Meidän takapihan ja rinteen.

4. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta?
Käsisaippua

5. Mikä on kotisi viihtyisin huone?
Olohuone. Makkarikin on viihtyisä, kunhan saan nuo koulukirjat pois täältä.

6. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta?
Uudet jouluvalot!

7. Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto? (rivitalo, kerrostalo jne.)
Omakotitalo. Rivarikin (nykyinen asumismuoto) on mukavaa, mutta kerrostaloon ei enää ikinä. Paritalosta ei ole kokemuksia.

8. Missä säilytät imuriasi?
Siivouskaapissa.

9. Oletko tyytyväinen kotisi sisustukseen?
Melko tyytyväinen. Keittiö olisi ihanaa saada uusi, mutta eipä sitä rempata. Olohuoneeseen uudet sohvat tarvittaisiin myös.

10. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia?
Pikku- ja iso eteinen. Tai siis pikku- ja pikkupikkueteinen;) On suunniteltu, että maalataan eteinen, kunhan keksitään sopiva väri. Tuo vaaleanvihreä on vähän tylsä. Myös jalka- ja kattolistat olisi vaihtokunnossa (paitsi makuuhuoneessa ja kylpyhuoneessa, ne uusittiin tammikuussa).

11. Onko seinilläsi enemmän tauluja vai julisteita?
Tuota. Kangastaulu, valokuvajuliste, ja pari taulua. Enpä osaa sanoa.

12. Petaatko sänkysi joka aamu?
Joka ikinen aamu. Sänky tuntuu puhtaammalta illalla, kun on aamulla pedattu eikä päivällä likaisissa vaatteissa sängyssä pyöritty. Näyttääkin paljon siistimmältä.

13. Mitä löydät kylpyhuoneesi kaapista?
Ylemmästä löytyy miehen tarvikkeet ja minun hajuvedet, ihonhoitotarvikkeet, hiusharjat ja hammasharjat.

14. Mitä löytyy kylpyhuoneesi alakaapista, mikäli sellainen on?
Alemmasta löytyvät meikit, hiuslakat ja kihartimet yms.

15. Jos katsot keittiösi ruokakomeroon, mitä sieltä löytyy?
Perusjuttuja; jauhoja, kaakaota, kaurahiutaleita, kahvia, teetä, nuudeleita, riisiä, mannasuurimoita, perunajauhoa yms. Ylähyllyllä säilytetään termospulloja.

16. Mitä jääkaapistasi löytyy aina?
MAITOA! Sekä kevyt- että rasvatonta maitoa. Juustoa, munia, Beceliä, jodurttia, hilloa, kasviksia, perunoita ja sipulia, sinappia ja ketsuppia sekä chili- että soijakastiketta. Muut vierailevia tähtiä.

17. Millainen sänky?
Ikivanha 160 cm leveä runkopatjasänky.

18. Millaiset verhot kotonasi on?
Olohuone ja keittiö ovat yhteistä tilaa, joten niissä on samanlaiset pitkät punaiset ohuet verhot. Makuuhuoneessa on valkoiset, pitkät, ohuet verhot.

19. Mitä jääkaappisi ovessa on?
Ovessa on kalenteri. Sivulla on kummilapsen värittämiä Hello Kitty-kuvia ja meidän joulukalenterit.

20. Millaisia koriste-esineitä kotonasi on?
5 enkeliä; yksi puinen, yksi tiffanylasikoriste, yksi posliinimaalaus, yksi paperinaruenkeli ja yksi posliininen soittorasia. Valokuvia, kynttilöitä.

21. Onko kotonasi valokuvia esillä? Mitä?
Minusta ja miehestä monta kuvaa, äitini ylioppilaskuva, kummilasten kuvat.

22. Mikä asunnossasi luultavasti kiinnittää ensimmäiseksi vieraiden huomion?
Tv-taso, sitä ovat aina ihastelleet.

23. Mitä haluaisit joskus hankkia asuntoosi?
Uudet sohvat ja sängyn. Uuden sängynpeiton. Uuden työtuolin.

24. Onko sinulla huonekasveja?
On. Asustavat olohuoneessa; iso pullojukka, on yli metrin korkuinen. Kaksi saint pauliaa, yksi semmoinen pitkälehtinen, yksi kiinanruusu, joka yrittää kuolla tällä hetkellä, yksi jukkapalmu, yksi onnen bambu ja yksi semmoinen, jonka nimeä en tiedä. Haluaisin sellaisen kukan, joka kukkisi, pitänee ryöstää anopilta.

25. Mikä on asuntosi häpeäpilkku?
Tiskaamattomat astiat tiskialtaassa toisinaan. Tavarakasat, joita itse teen.

Olisi kivaa lukea jonkun muunkin kodista, mutta en nyt haasta ketään:)

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Joulua odotellessa

Käytiin ostamassa lisää jouluvaloja. Meillä ei voi laittaa ulos valoja, kun ei ole ulkona pistorasiaa. Siksi meillä on vain viime vuonna ostetut kynttelikkö ja kuusenvalot. Nyt käytiin ostamassa lisää valoja sisälle, valittiin Airamin Diana-valosarja. Se on led-sarja, jossa on kirkkaita kukkia, marjoja sekä kultaisia lehtiä. Ripustettiin keittiön ja olohuoneen väliseen kattoon, on aivan ihana. Kuva ei tehnyt oikeutta, joten semmoista ei nyt ole tarjolla.

Muuten joulua odotellaan vielä, muut koristeet odottavat vielä vuoroaan kaapissa. Paitsi kaksi kultaista enkeliä, toinen posliininen "soittorasia" ja toinen paperinaruenkeli. Glögiä juotiin ensimmäisen kerran tällä viikolla, samoin syötiin pari piparia ja joulutorttua.

Joululahjat ovat vasta suunnitteluasteella. Lista lahjansaajista on tehty, parissa kohdassa on jo jotain merkintääkin. Viime viikolla näin unta, että jouluaattona tajusin, ettei minulla ollut kenellekään lahjoja. Karmea tunne. Ja hirveä nolotus. :(

Tahtoisin kuulla nyt, että mitä jouluvalmisteluja olet jo tehnyt, mitä aiot ostaa joululahjaksi etenkin puolisolle tai muuten vaan joulun odotuksestasi.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Hyr hyr hyrrää...

Tämän neuleen sain valmiiksi kaksi viikkoa sitten, mutta esittely hieman on viivästynyt:)


Neuleen ohje löytyy syksy 2009 Novitasta, se ensimmäinen ohje. Lankana Novitan Puro, väri ruska. Lankaa meni n. 15 kerää, eli neuleelle tuli hintaa n. 45 €. Kuvissa neule ei oikein ole kohdillaan, joten näyttää vähän hassulta, mutta pääasian saa tästä kiinni.


Tämä "hyrrä" neulottiin ensimmäisenä. Sen jälkeen neulottiin tuo reunus, se olikin piiiiitkä urakka. Reunus neulottiin lyhennetyillä kierroksilla, jolloin neule kellottuu reunasta kivasti. En olekaan ennen neulonut lyhennetyillä kierroksilla, uusi tekniikka siis!


Tässä kuvassa etumus ei ole kovin nätisti, sittemmin olen taitellut tuon etureunan tiukemmin, ettei röpsötä tuolla tavalla. Edestä siis jää maha hieman näkyviin, mutta ei kyllä kylmä pääse tässä neuleessa tulemaan. Tätä oli kiva neuloa, lanka oli hyväntuntuista ja värit oli kivoja. Ruska oli ehkä tummempi sävyiltään kuin odotin, mutta olen silti tyytyväinen lopputulokseen. Nämä sävyt sopivat muuten minun omiin sävyihin.
Tällä hetkellä puikoilla on vanhat Virosta ostetut sukat, jotka ovat langan huonon laadun vuoksi menneet käyttökelvottomiksi pohjan osalta, mutta koska varsi ja päällinen ovat niin kauniita, pelastan sukat uusilla pohjilla. Lisäksi suunnitteilla on neulekoneeseen tutustuminen, lupasin nimittäin kaverini 1-v tytölle villapuvun talven varalle. Valmista ohjetta en ole löytänyt, joten joudun hieman tekemään laskelmia. Ja ilmeisesti neulekone tekee hieman erilaista jälkeä, kuin käsinneulominen. Ja konehan löytyy anopin kätköistä... Luojalle kiitos anopista. :)

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Haaveita

Olen aina rakastanut matkustelua. Olen myös aina rakastanut kotiinpaluuta matkalta. Pitkään, todella pitkään olen kaivannut matkalle. Edellisen ulkomaanmatkan tein Roomaan 2006. Siis yli kolme vuotta sitten. (tähän ei lasketa Ruotsin ja Tallinnan pikavisiittejä tänä vuonna) Koska koen, että olen liian pitkään elänyt sitkun-elämää, päätinkin nyt, että;


a) jos saan harjoittelupaikan tammi-maaliskuuksi 2010, lähden huhtikuussa 2010 renkaat ulvoen ulkomaille joko yksin tai vaikka rakkaan mieheni kanssa.


b) jos en saa harjoittelupaikkaa tammi-maaliskuulle, suuntaan nokan kohti uusia kohteita jo tammikuussa.


Tämä siksi, että tarvitsen palkinnon itselleni siitä, että saan opintoni valmiiksi. Tästä kaikki voivat päätellä, että valmistun joko vuoden vaihteessa tai kevään korvalla riippuen tuosta harjoittelusta. Palkintomatka voisikin suuntautua tänne:


Tuolla olin 2002. Todella tahtoisin sinne uudestaan. Toisaalta taas tämäkin huokuttaisi:


Loppuun voidaan vaan todeta, että luojalle kiitos säästötileistä... :)


maanantai 9. marraskuuta 2009

Vesikaaosta....

Helsingin vesikaaoksesta innostuneena meidän pyykkikone päätti tänä aamuna tehdä myös kaaokset. Pistin pyykit koneeseen ja sellaisen ohjelman, joka ei lopuksi linkoa pyykkejä, koska koneessa oli rintaliivejä (kyllä, olen laiska enkä jaksa pestä niitä käsin, vaikka se olisi kaikin puolin parempi). Noh, pesun loputtua pitää ohjelma muuttaa tyhjennykselle. Kas, ei toimi. Mikään muukaan ei toimi. Soitto miehelle; käskee avata luukun. Soitto isälle; käskee avata luukun. No, tuumasta toimeen. Onneksi luukku avautui. Tiesittekö, että pesukoneessa on aika paljon vettä. Onneksi olin varautunut saavin kanssa, joten suurin osa vedestä meni saaviin. Loput vedet koneesta sain nukkasiivilän tyhjennysletkun kautta ulos. Ja nyt se hyvä puoli tässä kaaoksessa; taloyhtiössämme on erillinen linko! JEE, tuli kuivaa pyykkiä:)

Toivottavasti kone tointuu tuosta, kunhan miekkonen sitä popittaa. Ja konehan on huimat 1,5 vuotta ollut käytössä. Se on tämä nykyajan laatu. *jupijupijupi*

tiistai 3. marraskuuta 2009

Uusi blogipohja!

Blogi kaipasi hieman uudistusta, uuden blogipohjan siis. Ja tämmöistä hemppistä valistin tyylille uskollisena. Blogipohjan tarjosi Keisarin uudet vaatteet.

torstai 22. lokakuuta 2009

Impulssiostos ja pettymys

Ostinpa sitten eilen tämän:
Lehden sisältö oli aika pettymys. Melkein kokonaan mainoksia. No, on ainakin kuvia, mitä katsella. Toinen asia, mikä lehdessä tökkäsi oli se, että eihän sitä ole edes Suomessa tehty, siis on Pohjoismaiden ns. yhteinen lehti. Suurin osa mainoksistakin oli joidenkin Norjan morsiuspukuliikkeiden mainoksia. Mutta onneksi suomalainen Häät-lehti ilmestyy piakkoin. Näin sitä vaan höpsö tytteli harhautetaan ostamaan hömppäpömppää.... ;D

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Tärkeämpien töiden välttelyä

Täällä taas vältetellään esseen kirjoittamista muilla verukkeilla. Voitteko kuvitella, äsken tunsin jopa lämpimiä tunteita pyykinpesua kohtaan?!? ilmeisesti tämä jotenkin liittyy siihen, että en tunne lämpimiä tunteita typeriä esseitä kohtaan;)


Tässä päivänä eräänä keskustelimme armaan rakkaani kanssa aiheesta jälkikasvu. Muutamia nimiäkin ilmaan heiteltiin, ja keskustelun perusteella voin sanoa että huh huh, kun tulee vaikeaa pitää penskoille ristiäiset. Minun ehdotukseni tyrmättiin ja vastaehdotuksena tuli sitten jotain kummeli-kamaa, jota nyt en valitettavati enää muista mutta hyvät naurut siitä saatiin. Se kai on pääasia. Ja sitten, paljastui pelottava asia. Armas oli suhteen alussa sitä mieltä, että yksi lapsi riittää. Nyt mieli on muuttunut. Tosiaankin. Ilmeisesti kolme lasta-rankutukseni on tehonnut jotenkin vinksahtaneesti. Se on nyt sitä mieltä, että kun ensimmäinen saadaan ilmoille niin uutta vaan putkeen. Tervemenoa yöunet, järki ja tunteet... Samoin voidaan heittää hyvästit työnteolle tässä elämässä ja edes jossain muussa kuin muumikuosissa olevalle ruumiille. Tervetuloa pikkulapsielämä.................. Tästä täytyy ilmeisesti vielä keskustella. Ja loppuun sitten kaikille, joiden epäilykset heräsivät; ei, en ole raskaana ja kyllä meillä ehkäistään edelleen.


Jotain olen tämän arjen keskellä ehtinyt neuloakin. Puro-langasta vieläpä. Tässäpä kuvaa keskeneräisestä.

Nyt täytynee jatkaa esseen tekoa...

tiistai 13. lokakuuta 2009

Talven tuntua

Eilen, juhlapäivänäni, satoi ensilumi. Kuin taikaiskusta, tänä aamuna, kaikki oli valkoista, valon väri oli muuttunut. Nyt on talvi. Oma olotilakin muuttui. Näin käy aina, kun ensilumi sataa. Jotenkin muutun talvimoodille tai jotain. Nyt tämä tosiaan tuli aikaisin, en muista milloin olisi minun synttärinä tai sitä ennen tullut ensilumi.


Tosiaan, täytin eilen vuosia. Oli ihan mukava päivä, tosin ei sitä oikein olisi tavallisesta päivästä erottanut. Johtui kai maanantaista. :) sain kivoja lahjoja ja paljon onnitteluja, kiitos kaikille! Juuri tutustun rakkaan antamaan lahjaan, nimittäin Lauri Tähkän uuteen levyyn. Hyvltä kuulostaa ainakin tää eka biisi.


Tässäpä näitä lahjoja. Vanhemmat lupasi ostaa lahjaksi uudet talvikengät, jotka saan itse valita. On ne vanhemmat vaan kullan arvoisia...




Viime viikolla tuli neulottua, syntyi uusi pipo minulle ja samoin miehelle sekä minulle huovutetut tumput. Ohjeet otin syksyn novita-lehdestä. Tumpuissa lankana Huopanen, miehen pipossa (ei kuvassa) Karuselli ja minun pipossa Tempo.


Tänään pitäisi sitten reippaasti tehdä koulujuttuja ja selviytyä ilman autoa (ei ole vaihdettu talvirenkaita) kokoukseen. Voi vaan todeta, että onneksi asutaan pienen kaupungin keskustassa niin ei ole pitkä matka kävellä;) Tähän loppuun vielä kuvaa meidän kihlalahjaksi saamista lakanoista, arvaatteko mistä putiikista?


Tämä jää tänne uusien Tähkä-biisien tahtiin nauttimaan ja odottamaan lauantain bileiltaa....

lauantai 3. lokakuuta 2009

Karkkisukat pikkuiselle

Tein välityönä seuraavan rojektin lankoja odotellessa pienet sukat pienelle tomeralle tytölle. Tänään lähtivät maailmalle käyttöön. Sukat kuvattuna meidän huurteisella takapihalla tänä aamuna.



Tänään on ollut hyvän ja terveellisen ruuan päivä. Kirjolohipullia itse alusta asti tehtynä ja perunamuussia. Kohta tästä lähdenkin pyörittelemään korvapuusteja (siis ei ihan niin terveellistä mutta hyvää;)

Edit. Lankana sukissa Nalle, väri syklaami...

maanantai 28. syyskuuta 2009

Sukkia

Risteilyltä kotiutuneena huomasin, että valmiit sukat on vielä esittelemättä. Ja samoin sylvi. Se on jo valmis myös, mutta kun tarvitsisi toisen ottamaan siitä kuvan. Eli sylviä myöhemmin.



Tässäpä siis uusimmat valmiit sukat. Aloitin nämä jo heinäkuun lopulla, mutta kyllästyin ja jätin vähäksi aikaa kesken. Nyt ne siis on valmiit. Ajatuksen sain miehen siskolle tekemistäni sukista (löytyvät vanhasta blogista). Ohje on omasta päästä.


Sukat ovat siis pitkää mallia, ns. stay upit:) yläreunaan virkkasin vielä koristeeksi röyhelöreunan.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Post kihlajaiset

Huh huh... Nukuin viime yön kuin tukki. Filmi poikki ihan täysin. Illalla tuli itku. Taisi kihlajaiset ottaa hiukan hermon päälle ja pienen pieni kihlajaishirviö kuoriutui sisältäni. No, onneksi nyt ne on ohi. Ja juhlat sujuivat mukavasti, vieraat olivat tyytyväisen oloisia ja pari kuvaa kihlaparistakin taisi saada. :)

Tässä katselen tuota graduni päällä pötköttelevää miehen kihlasormusta, liekö sen siihen unohtanut vai tarkoituksella jättänyt? (Rakkaan työ on vaarallista, voi jäädä sormuksesta kiinni ja vaikka käden menettää, niin olen antanut luvan jättää sormus kotiin töihin mennessä) Eilen tuli iltatoimia tehdessä sellainen olo, että ihanaa, saan olla vielä huomennakin kihloissa ja pitää sormusta sormessa, sitä ei minulta kukaan voi ottaa pois. Rakas sanoi, että hassuja ajatuksia.. Semmoista täällä tänään, pitäisi taas tenttiin ruveta lukemaan ja iltapäivällä piiiiiitkään kokoukseen.

torstai 10. syyskuuta 2009

10.9.2009

Tuulimyllyjä vastaan
täällä taistellaan
Viima hiuksissa viipyy
hetken vaan
Toiset nuorena nukkuu
joskus se pelko uniin kulkeutuu
Sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa
Sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut tuntemaan että mä kelpaan

Kun pyryttää ja pajutkin taipuu
kinosten alle hautautuu.
Täytyy olla lujasta luusta
että selviytyy

Hangen alla paine kasvaa
kestänkö sen mitä vaaditaan
Rakas , onneks sä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut tuntemaan, että mä kelpaan

Sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on, sillä

Sinä vain, sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain
sinä vain, saat mut tuntemaan
että mä kelpaan

Sinä vain, sinä vain
saat mut taistelemaan
tuulimyllyjä vastaan

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut nousemaan
läpi hangen ja roudan


keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Sylvi se sieltä tulla jollottaa....

Viime viikolla oli paussia normielämästä, Etelä-Suomen keikalla olin. Oli ihan hyvä jättää kaikki vähän tauolle ja ajatella vain itseä ja kaveria. Ja kas, kotiin tuli ihan eri Tiipi, joka ei ole kunnolla rähissyt kertaakaan kotiin tulon jälkeen. (Ja hei, se on paljon pms:n keskellä!) Teki ihan hyvää näköjään myös tuolle toiselle puoliskolle. :)


Mutta asiaan. Sylvi, se meni vähän ketuiksi välillä. Lanka ei ollut sama kuin ohjeessa, enkä tunnetusti tehnyt mallitilkkua, joten ikävä yllätys odotti. Kappaleet olikin pieniä verrattuna alkuperäiseen ohjeeseen. Mutta onneksi neuleen suunnittelija vinkkasi, että helmineule venyy, kun sen kastelee, joten nyt kuivatellaan Sylvin osia.

Siellä ne viimeiset kappaleet nyt kuivuu. Tänään sitten saumojen ompelua ja toivottavasti huomenna huppua. Tosin huomenna saattaa olla jotain muutakin, jumppaa yms...

Seuraavaa projektia suunnittelen, siitä tulee ihku. Langat pitäisi käydä ostamassa, toivon vaan, että joku lahjoittaisi miulle sen 50 euroa, että saisi ne langat. Pitänee odottaa synttäriä ensi kuuhun. Kun on kohta se risteilykin, niin ei ihan voi kaikkea opintotukea tuhlata ennen puolta kuuta;)

Tämmöistä täältä, Sylvistä lisää, kunhan valmistuu.

Ainiin, etelässä suunniteltiin myös morsiussukkia tammimorsiammelle. Wautsi wau, ne on muuten wau. Tulee semmosta lankaa ja semmosta ja semmosta ja sitten vielä semmonenkin. Mutta niistä sitten joskus. Jos morsian antaa luvan. Ne on niinku yllätys muulle juhlakansalle. Mutta lällälläää, miepä tiiän.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

JES!!!

Saattoipa olla, että eilen Tiipi oli häissä. Saattoi myös olla, että Tiipi seisoi innokkaana rivissa, kun tuli aika morsiuskimpun heitolle. Niinpä. Innokkaana. Saattoi myös olla, että Tiipi hieman hyppäsi yrittäessään napata kimppua ja kun kimppu käteen tarttui, kajahti ilmoille: JES!


Kun nyt näitä sukujuhlia tässä on juhlittu, olen urakalla saanut vastata kysymykseen: koska te menette naimisiin? Tai siis paremminkin olla vastaamatta yhtään mitään, koska en tosiaankaan tiedä koska. Vastauksena annan yleensä, että eihän me olla edes kihloissa mutta se ei taida tiedonjanoisille täteille ja sedille riittää. Onneksi oma sukuni on PALJON rauhallisempi tämän asian suhteen kuin miehekkeen suku... Niin, kimpun nappaamisen jälkeen ainakin kaksi tai kolme sukulaista ilmoitti haluavansa kutsun häihin ja eilisen sulhasen äiti kannatti miestäni sukkanauhan kiinniotossa. Taisi mennä vähän yli.............

Mutta häissä oli ihanaa, morsian oli kaunis ja sulhanen komea. Ruoka oli mahtavan hyvää! Ja hääkakku oli mallia mustikka. Siis kermakakku, jonka täytteenä oli mustikkaa. Nams. Nams uudestaan... Tanssia piisasi ja sigstaria(tosin itse en kyllä laula julkisesti). Kotiin lähdettiin puoli kahden aikaan. Kaiken kaikkiaan oikein mukavaa. Nyt lähden odottelemaan lämpötilan nousemista ja sitten vaan pihalle. :)

Ps. Morsiuskimpun heitossa oli koira haudattuna. Morsian heittikin ilmoille kolme kimppua yhtenä nippuna, jotka ilmassa erkaantuivat toisistaan. Mutta Tiipihän ei tästä hämmentynyt vaan nappasin yhden kimpun... Hihihihihihhh...

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Jotain punaista...

Jostain kumman syystä punainen kaikissa sävyissä ja muunnoksissa on ollut aina lempivärejäni. Ei siis ole ihme, että tällä hetkellä puikoilla on punaista. Jopa kahta eri sävyä ja lankaa... Tekeillä siis kaksi työtä.
Tässä 7 veljestä langasta tulossa itselle stay up-villasukat. tosin ilman sitä silikoniosuutta;) Nämä on olleet puikoilla pian 3 viikkoa eivätkä ole valmiit... Ei siis oikein iske nyt, mutta kai ne pian valmistuu.
Sitten. Sain viimeinkin hankittua sen itselleni. Nimittäin Sylvin. Tai siis Sylvin ohjeen. Ja eilen (viittaan tässä edellisiin sukkiin, jotka eivät edisty) annoin itselleni luvan aloittaa Sylvi. Suomensin ohjeen jo 3 viikkoa sitten ja nyt päätin aloittaa. Hihasta siis aloitettiin ja hyvin tuntuu sujuvan.


Muita kuulumisia... Ensimmäinen tentti lähestyy. Pitäisi siis lukea vielä kaksi päivää. Mutta. Markkinointia ei vaan huvita lukea, kun sain kirjat luettua eilen. Nyt siis kertausta. Pakkohan se vaan on lukea. Sylvikin houkuttelisi. Ehkä yhdistän kertauksen, Sylvin ja MM-kisat. Voisin myös siivota. Itse asiassa pitäisi, koska en tällä viikolla enää ehdi. Huomenna nimittäin on anopin 60-vuotissyntymäpäivät ja olen luvannut mennä sinne auttamaan päivällä valmisteluissa. Ja ilta menee juhliessa.

Perjantaina siis yliopistolle ja tentti. Mahdollisesti myös paniikkishoppausta lauantaita varten. Lauantaina siis miehen serkku menee naimisiin. Siis hulinaa riittää... Ja perinteitä kunnioittaen, hulina ei lopu tähän vaan jatkuu ensi viikolla ja ensi kuussa. :)

torstai 13. elokuuta 2009

Tervetuloa!

Tervetuloa uuteen blogiini! Tiipin nypläykset jatkuvat siis Bloggerin puolella, aiempaa blogia voit lueskella tästä. Aiemmassa blogissa esittelin viime vuoden aikana ja tänä keväänä valmistuneita käsitöitä. Samalla tietysti höpisin muistakin aiheista omaan elämääni liittyen ja tällä linjalla on tarkoitus jatkaa. Toivon kovasti kommentteja, koska on kivempaa kirjoittaa, jos tietää, että joku oikeasti lukee näitä juttuja...



Mutta asiaan. Kesän aikana tuli aika vähän paneuduttua käsitöihin. Sain kuitenkin yhden mekon ja yhden kangastaulun aikaiseksi. Tässäpä kuvaa taulusta:



En tosiaankaan ole mikään paras kuvaaja, mutta aina näistä on selvää saanut:) Taulu on siis tehty styrox-levyn päälle viritetyllä puuvillakankaalla, joka on kiinnitetty styroxiin maalarinteipillä. Ei siis ole kovin vaikeaa. Ja tulos on ainakin minusta hieno!

Näihin kuviin ja tunnelmiin uuden blogin parissa!