Neuleen ohje löytyy syksy 2009 Novitasta, se ensimmäinen ohje. Lankana Novitan Puro, väri ruska. Lankaa meni n. 15 kerää, eli neuleelle tuli hintaa n. 45 €. Kuvissa neule ei oikein ole kohdillaan, joten näyttää vähän hassulta, mutta pääasian saa tästä kiinni.
Tässä kuvassa etumus ei ole kovin nätisti, sittemmin olen taitellut tuon etureunan tiukemmin, ettei röpsötä tuolla tavalla. Edestä siis jää maha hieman näkyviin, mutta ei kyllä kylmä pääse tässä neuleessa tulemaan. Tätä oli kiva neuloa, lanka oli hyväntuntuista ja värit oli kivoja. Ruska oli ehkä tummempi sävyiltään kuin odotin, mutta olen silti tyytyväinen lopputulokseen. Nämä sävyt sopivat muuten minun omiin sävyihin.
Tällä hetkellä puikoilla on vanhat Virosta ostetut sukat, jotka ovat langan huonon laadun vuoksi menneet käyttökelvottomiksi pohjan osalta, mutta koska varsi ja päällinen ovat niin kauniita, pelastan sukat uusilla pohjilla. Lisäksi suunnitteilla on neulekoneeseen tutustuminen, lupasin nimittäin kaverini 1-v tytölle villapuvun talven varalle. Valmista ohjetta en ole löytänyt, joten joudun hieman tekemään laskelmia. Ja ilmeisesti neulekone tekee hieman erilaista jälkeä, kuin käsinneulominen. Ja konehan löytyy anopin kätköistä... Luojalle kiitos anopista. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti