sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Varautumista tulevaan

Viime syksynä havahduin muita käsityöblogeja lukiessani siihen, että myös merinovillaneulosta saa metreittäin. Ja eikun tilaamaan, mielessä tietysti villahaalari toppahaalarin alle. Koska joulupukki hoiti tämän vuoden välihaalaritilanteen kaupan fleecehaalarilla, päätin tehdä villahaalarin ensi talvea varten.

Kangas ehti marinoitui korissa parisen kuukautta odottamassa sitä Ottobren lehteä kirjastosta, jossa oli se jumpsuitin kaava oikeassa koossa. Eli tämä kaava on Ottobre 4/2012 ja kokona 92cm. Tosin taitaa olla melko reilu tämä, koska leikkasin reiluilla saumanvaroilla ja lisäsin selkään pituutta. Mutta eipä ainakaan ihan heti ole jäämässä pieneksi ensi syksynä, ellei murunen ota jotain ihme kasvuspurttia kesän mittaan! :)

Kankaana haalarissa oli Myllymuksuilta tilattu 100 % merinovillainen salmiakkiruutu, värinä ruskea-luonnonvalkoinen. Resorit ovat myös merinovillaneulosta, ruskeaa väriltään.

Täytyy vielä todeta haalarista, että kerrankin vetoketju onnistui lähes täydellisesti. Käytin jälleen kerran vanhaa, koulussa opittua tekniikkaa ja se vaan toimii. Saumanvaroihin silitin kolmisen senttiä leveät suikaleet tukikangasta välttääkseni kankaan kieroilun ja se kyllä kannatti tässä tapauksessa:)
 
Pikkuhiljaa ollaan alettu valmistautumaan pienen perheenjäsenen saapumiseen mm. miettimällä huonekalujen järjestelyjä ja itse olen miettinyt myös vaateasioita. Samalla yritän saada kangaslaatikon sisältöä muutettua vaatteiksi, joten tämäkin ihana Noshin viime keväänä ostettu interlocktrikoo muuttui vaatteiksi. Metrin palasta olin aiemmin tehnyt vain yhden pitkähihaisen, joten kangasta riitti mukavasti t-paidaksi isommalle ja t-paitabodyksi pienemmälle. Tuskin olisi pitkähihaisia saanut molemmille, mutta luotetaan siihen, että tulee kesällä myös niitä t-paitakelejä:)

Pienemmän body kokoa 62 cm, kaavana Ottobre 6/2012 Kisuliini, josta vain lyhensin hihat ja lisäsin toiseen eturaglansaumaan kaksi nepparia pukemista helpottamaan. Kangas Nosh Organics, samoin resori, joka on väriä dark clay.


Isomman t-paita on kokoa 92 cm, kaavana Ottobre 3/2013 Brave Firemen, joka olikin t-paitakaava. Ihanan helppo ommella, tuo kauluksen huolittelukin kun tulee tässä kaavassa ihanan helposti! (ei siis perinteisellä resorihuolittelulla).

Tätä kangasta jäi enää pienen pieni palanen, josta varmaan sommitellaan joko pienen pieni lakki vauvalle tai pikkuhousuja isommalle.

Koska kangasta on vielä laatikon kokoon nähden reilusti, on suunnitteilla vaikka ja mitä parin viikon päästä koittavaa lomaa silmällä pitäen. Mm. keväthattu isommalle olisi säiden puolesta tarpeen jo aiemminkin! Ja onhan tässä välillä korjailtu mm. isännän työtakin ja housujen vetoketjuja ja kunnostettu jälleen yksi lastensänky, ettei sitä ihan poropeukaloita ole oltu, vaikka tänne blogiin asti kaikki ei olekaan päätynyt.