lauantai 15. helmikuuta 2014

Norsuja pienelle kylpijälle

Edelleen mennään lastenvaatteiden parissa, kone vaan ei tunnu suoltavan mitään aikuisille sopivaa:)

Jo pidemmän aikaa on pienimmällä perheenjäsenellä ollut tarvetta kylpytakista ja vihdoin serkkutytön synttärimekkokankaan ostoreissulla löytyi kangas, joka taatusti miellytti äidin silmää! Arvaukseni meni oikein myös sen suhteen, että myös kylpytakin saaja siitä tykkäsi.

Mallina Ottobren 6/2011 Robot Dog-kylpytakki. Meidän versio on ilman taskua ja vuoria. Lisäksi lisäsin vyötärölle vyölenkit. Vyölenkkien ja vyön kääntöpuolelle ompelin luonnonvalkoista puuvillakangasta, ettei vyö ja lenkit venyisi käytössä ja se osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Takin helman pituus jäi ehkä hiukan vajaaksi, kun hihat ovat melko reilut. Mutta muuten oikein toimiva ja onnistunut ompelus, jota jo paljon on käytetty.

Nyt kun saisi vaan koneen takaisin huollosta, niin pääsisi toteuttamaan kaikkia suunnitelmia lapsille (ja ehkäpä itsellekin viimein:). Koneessanihan on langanohjain, joka hoitaa ompelulangan pujottamisen neulansilmään puolestani. Ohjain kuitenkin vääntyi käyttökelvottomaksi pienen avustajani painaessa neulan alas samaan aikaan, kun olin pujottamassa lankaa ohjaimella neulaan... Onneksi huolto on lähellä ja toivottavasti kone taas pian kunnossa!