perjantai 4. joulukuuta 2009

Joulupukin pajassa tonttuillen

Pohdittiin miehen kanssa joululahjoja ja mitä hankittaisiin miehen sukulaislapselle (tyttö melkein 3 v), kun äitinsä mukaan hänellä jo on paljon leluja. Nukenvaatteita kuulemma kovasti kuitenkin tarvitsisi kun niitä ei ole ja siitä on ilmiselvästi kiinnostunut. Minäpä otin neuvosta vaarin ja piirsin nukesta ääriviivat= tästä saa kaavat. Nyt on ensimmäinen vaate jo valmistunut.

En nyt jostain syystä saa kuvaa siirrettyä tänne, mutta kokeilen myöhemmin uudestaan. Ensimmäinen vaate siis on nuken liivimekko. Tässäpä ohje.

Nuken liivimekko 7-veljestä langasta:

Luo 80 silmukkaa ja jaa ne 3,5 tai 4 sukkapuikoille. Neulo suljettuna neuleena n. 15 cm sileää neuletta. (huom. helma rullautuu hieman) Aloita joustinneule: neulo 2 silmukkaa oikein, kaksi nurin, jne. Neulo joustinta n. 5 cm ja päättele kaikki silmukat kerralla. Poimi nyt mekon takareunasta 6 silmukkaa ja neulo niillä joustinta n. 9 cm. Neulo 2 oikein, 2 nurin yhteen ja 2 oikein. Käännä ja neulo 2 nurin, neulo 1 oikein, ota langankierto puikolle ja neulo 2 nurin. Neulo vielä pari kierrosta normaalisti. Näin sait olkaimeen napinläven. Päättele olkain ja tee toinen. Lopuksi ompele liivimekkoon napit.

Täm on siis ihna omasta päästä tehty, toivottavasti jollekin on tästä suuntaa antavaa apua. Tarkoituksena on tehdä joulupukin apuna vielä ainakin gollegehousut ja farkut nukelle sekä neuletakki ja paita. Niistä myöhemmin.





Muoks muoks ma 21.12.2009

Tässäpä viimein nyt kuva tuosta nuken mekosta.

1 kommentti:

Pia kirjoitti...

Hyvää itsenäisyyspäivää Tiipi! : )