sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kesävaatetta

 Pyörähdimme lomalla Kanarialla koko perheen voimin. Lapsonen on kasvanut viime kesästä luonnollisesti niin paljon, että eihän sillä ollut ollenkaan sopivia kesävaatteita. No, äiti ajatteli sitten ommella ne.

Tässä auringolta suojaamaan pellavahousut x 2 ja pellavapaita. Kankaat Eurokankaasta ja kaavat jostain vanhasta Ottobresta. Muokkasin kaavoja hieman, esim. paidassa oli edessä napit koko matkalla, ne jätin pois kokonaan.
 Korvasin nappilistat tuollaisella aukileikkauksella, jonka kanttasin housuihin käyttämälläni kankaalla. Samalla kankaalla kantattu myös hihansuut.


Näitä pellavahousuja oli kahdet, koska you know- lapset sotkevat vaatteensa nopeasti;) Ja olin aivan oikeassa, kahdet oli tarpeen vaikka kelit eivät olleet kovin lämpimät eikä päästy näitä hirmuisesti käyttämään. Housuista voisin tehdä vielä toisen postauksen, koska kuvailin näitä myös tekovaiheessa.

Tykästyin vime kesänä näihin shortsibodeihin, joten sellainen piti saada myös matkalle. Ottobren 1/2013 lehdestä löytyi tytölle tehty vastaava body, joten sen lehden ostin itselleni ja surautin oheisen bodyn. Kangas on Sampsukan Viikinki-kangas.

Tämä body on henk.koht suosikkini, se on jotenkin niin kivan värinen ja mallinen. Tässä on kanttauksena ruskeaa resoria ja neppareina mustat nepparit. Haarassa on yhteensä kuusi nepparia, meinasi kyllä hermot mennä... ;) Kaikki tämän postauksen vaatteet olivat koossa 80 cm.

Vaikka kelit eivät aivan suosineet, saimme kuitenkin nauttia kesävaatteissa kulkemisesta ja nämäkin kaikki olivat tarpeen. Suojasimme myös itseämme hatuilla, aurinkolaseilla ja aurinkovoiteilla. Herkästi palavana ihmisenä olen erittäin tarkka siitä, että myös lapsen iho on suojattu. Etenkin nuo pellavavaatteet olivat käteviä siihen, koska ovat viileitä kuumallakin kelillä mutta myös suojaavat auringolta. Emme lapsen kanssa polttaneetkaan itseämme. Nyt, kun aurinko paistaa taas Suomessakin, muistakaa teki suojata itseänne!