tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vaunuverhoja

 Eräänä helmikuisena unikoulutuksen värittämänä huutoyönä havahduin siihen, että kuopukseni (ja tietenkin minä;) tarvitsee vaunuverhon. En enää muista, miksi tulin siihen lopputulokseen, mutta epäilen valvomisella olevan jotain asiaa tässä jutussa:)

No, projekti vaati jonkinverran googlailua, koska ensin tarvittiin ohje. Hyvä sellainen löytyi Villa ja villa -blogista. Kiitokset vain ohjeesta sinne:) Sitten tarvikkeiden perään. Koska paikallisesta kangaskaupasta ei mieleisiä löytynyt, tilasin tarvikkeet kaikki eri paikoista.

Monitoimirenkaat Riemulilta, violetti pallokangas Kangasunelmasta ja taustalla oleva valko-harmaa tähtipuuvilla (siitä ei nyt ole kuvaa, sori) Kilokankaasta. Sirkkarenkaat naapurikaupungin askarteluliikkeestä. 

Tein verhoon kiinnitysnauhat violetista kankaasta, koska halusin, etteivät nauhat erottuisi liikaa varsinaisesta verhosta. Nauhojen kääntäminen oli aika hidasta, joten en suosittele tuota. Lisäksi tuon sirkkarengaspaketin mukana tullut työkalu rei'ittämiseen oli todella surkea, sillä oli mahdotonta saada reikää tehtyä ilman mustaa peukaloa. Muuten verho oli oikein helppo tehdä.

Pohtailin kohtalaisen monta päivää, tekisinkö verhoon jonkin applikoinnin. Päädyin kuitenkin verhoon ilman applikointia, koska en osannut päättää, millaisen applikoinnin olisin tehnyt:D

Ja koska verho oli helppo ja mukava tehdä, lupasin tehdä yhden myös ystävälleni palveluksena. Tämä verho matkasi ystäväni ystävälle vauvalahjaksi. Tässä muuten samat tarvikkeet, mutta tuo päällyskangas ja solmimisnauhat paikallisesta kangaskaupasta.

Nämä verhot on mitoitettu meidän Emmaljunga Duo edge vaunujen mukaan. Tämä sini-valkoinen lahjaksi tehty on hieman pienempi ja lyhyempi, koska on menossa Kunert-merkkisiin vaunuhin. Toivottavasti sopii sinne:)

torstai 26. helmikuuta 2015

Noshin krokoista paitoja

 Pitkästä aikaa, täällä taas! Viimeksi blogi päivittyi entisessä kodissa ja aika edellisen päivityksen jälkeen on mennyt kuin siivillä. Ensin talon viimeistelyhommissa, viimeisissä materiaalivalinnoissa ym. ja sen jälkeen muuttoa valmistellessa ja muuttaessa. No, muuton jälkeen aika onkin mennyt kotia laitellessa ja nyt tämän vuoden puolella jo normaalia arkea eläessä. Kiireisenä äidin pitävät pienet muruset, jotka yllättäen eivät enää olekaan aivan pieniä:) (oikeasti on melkein tippa linssissä, miten lapset kasvavat niin nopeasti!!!) Mutta jotain on sentää ehtinyt ommellakin.

  Noshin ihana talvikankaiden mallisto hurmasi ja tilasin alkutalvesta mm. näitä krokoja. Krokot odottelivat uuteen kotiin muuttoa ja sen jäkeen otin metrin palaseni työn alle. Isommalle murulle raglanhihainen t-paita koossa 98 cm. Paita on vielä hiukan reilu, mutta kesään mennessä varmasti ihan sopiva. Kaavaa en nyt muista, mutta taisin sen kuitenkin merkata piirtämääni kaavaan, joten sen voin tarvittaessa kaivella. Joku ottobren kaava kuitenkin.

Violetit rihmat olivat kadoksissa, joten ompelut on tehty valkoisella. Resorin kaksoisneulaompeleet oranssilla. Kaulusresorin sauman kohdistin takakappaleen keskelle helpottamaan isän työtä lapsia pukiessa. Isiltä tuli nimittäin palautetta, että täytyy olla jokin merkki, josta erottaa taka- ja etupuolen :D Isommalle t-paita, koska kangasta ei olisi riittänyt kahteen pitkähihaiseen paitaan ja halusin kuitenkin hihat kummankin paitaan tuosta samasta krokosta.

Pienemmälle pitkähihainen body Ottobren Kisuliini-kaavalla koossa 80 cm (kaavat muuten löytyivät jemmasta, käytin niitä jo pari vuotta sitten isommalle ommellessani). Resorina käytin kummassakin paidassa Noshin oranssia resoria, aivan ihanaa laatua. Suosittelen! (ja ei ollut maksettu mainos, omalla rahalla on nämä kankaat ostettu)

Tähän bodyyn laitoin nepparit toiseen raglansaumaan, tuollaiset ihanat violetit nepit, jotka ostin elokuussa Karnaluksista. Haarasaumaan tavalliset metallinepit, koska eihän ne sieltä edes näy.

Tuon kisuliini-kaavan koosta sen verran, että ennen kankaan leikkaamista mittailin kaavaa ja vertasin mittoja Me and I:n 74/80cm bodyyn. Mitat vastasivat täysin toisiaan, eli oli juuri sopiva meille, hihat hieman pitkät vielä, mutta se korjautui hihoja hieman kääntämällä.

Tämmöiset ihanuudet tällä kertaa! Jospa saisin loput tekeleet esille myös, näitä kun on jonkin verran jäänyt postaamatta:)

maanantai 29. syyskuuta 2014

Kesän aikana ommeltuja: vaatteita ristiäisiin pellavasta

Pitkästä aikaa lapsiperhearjen keskeltä! Vauva on nyt nelisen kuukautta vanha ja vihdoin sain ajoiksi aloittaa näiden kesän aikana ommeltujen muistiin merkitsemisen... :) Enemmän on mielessä pyörinyt ompelut kuin mihin on aika ja jaksaminen riittänyt vauvan ja taaperon sekä raksan välillä heiluessa, mutta jotain on valmistakin saatu aikaan!

Jossain vaiheessa toisen lapsen odotusta aloin haaveilemaan lasten ristiäisvaatteista. Koska meillä sattuu asustamaa kaksi poikaa, ei ollutkaan kovin helppoa löytää mieleisiä vaatteita. Mutta eihän siinä mitään, onneksi kätevä emäntä surauttaa itse Ottobren kaavoista:)

Poikien juhlalook
Kun rakenneultrassa selvisi, että toinenkin lapsi on poika, päätin, että juhlavaatteet pitää olla samanlaiset. Onneksi Ottobre 1/2014 tuli apuun ja julkaisi kaavat pienten poikien henkselihousuihin ja liiviin. Toteutuin nämä asut pellavasta, koska juhlat pidettiin kesällä.
Pellava löytyi Eurokankaasta, samoin liivien vuorissa käytetty vuorikangas. Napit kumpaankin liiviin paikallisesta ompeluliikkeestä.

Sankari juhli jatkoilla tässä asussa

Pikkuveljen asu kokoa 62 cm ja isoveljen asu 92 cm, koot olivat oikein passelit. Body pikkuveljelle Lindexiltä, isoveljen kauluspaita kirpparilta 3 € ja kravaatti JesperJuniorista vuosi sitten n. 6 €. Lisäksi isoveljelle ostin harmaat kangaskengät 6 € hintaan Tokmannilta:)


Isoveli edusti näin tyylikkäänä

Ottobren ohjeessa liivejä ei ollut vuoritettu, joten ompeluohjeiden osalta piti taas kerran soveltaa. Enkä keksinyt, kuinka saan liivien vuorit ommeltua kaikista saumoista, joten tein oman sovelluksen alla näkyvän kuvan tavalla. Eli ompelin vuorin liivin reunoista kiinni nurjat vastakkain ja jätin sivusaumat auki kääntöä varten. En jaksanut käsin ompelua, joten vuorin sivusaumat silitin kiinni pikasaumaajalla.

Housujen osalta muutin suunnitelmia siten, että jätin henkselit pois ja ompelin vyötärölle kaksi 7-8 mm kuminauhakujaa.


Liivin sivusauma kiinnitetty pikasaumaajalla :)

Kaiken kaikkiaan ompeluun meni yli viikko, kun päiväuniajat olivat lähinnä käytössä ompeluun. Etenkin vauva teki kaikkensa hankaloittaakseen ompelua, joten nämä valmistuivatkin vasta ristiäispäivän aamuna, kun anoppi ompeli napit paikalleen. (Pääsin muuten testaamaan automaattista napinläven ompelua, se on ihana ominaisuus koneessani!!!)

Mutta kiireestä huolimatta puvut onnistuivat hyvin ja juhlimme toisetkin juhlat näillä! Puvut ja tietenkin pojat niiden sisällä keräsivät kehuja. :) Äiti on ylpeä! <3 br="">





maanantai 12. toukokuuta 2014

Noshin ihanuuksista äidille ja lapsille

 Kirjoittelin jo edellisessä postauksessa Noshilta tilaamistani ihanista kevätmalliston kankaista. Nyt on vihdoin kaikista kankaista jotain ommeltu, joten kerralla postausta näistä.

 Vauvan yökkäripulaan helpotusta edelleen, kankaana vaaleansininen polkadot-trikoo Noshilta. Resori omista kätköistä. Ompelin pukuun ohjeen mukaan 35 cm vetoketjun. Kaavana Ottobren 6/2012 unihaalari koossa 62 cm.

 Tämä valaskangas oli aivan pakko saada-sarjaa. Ylempi shortsibody Ottobren kaavalla 1/2013 koossa 62 cm. Alempi t-paita Ottobren 3/2013 kaavalla Brave Firemen, koossa 92 cm.

 Ihanaa lintukangasta jäi hiukan jäljelle, joten mieleni teki tehdä lopusta vielä itselle toppi. Kaava löytyi lankalaatikon kätköistä löytyneestä vanhasta Modasta, tarkemmin sanottuna Modan numerosta 3/2006.  (Isäntä muuten kommentoi mekon nähtyään, että kangas näyttää ihan 70-luvun kankaalta. Ihmeellinen mies... )
Toppi on aika yksinkertainen ommella. Lisäsin kuitenkin etukappaleiden reunaan framilon-nauhaa, jos tämä vaikka sattuisi sopimaan imetyskäyttöön, niin ei reunat lörpötä sitten venytyksen jälkeen. Ja vaikka ei sopisikaan imetykseen, on ainakin reunat varmemmin tukevat. Etuyläkappaleiden alareunassa myös rypytykset, mikä parantanee istuvuutta ja on ainakin kivannäköinen yksityiskohta. Saa nähdä, miten tämä muuten istuu, en nimittäin kehdannut enää vetää tätä rv 39 mahan päälle;) Eli sovitetaan sitten synnytyksen jälkeen.

Tuohon toppiin muuten olisin halunnut tehdä pienet perhosmaiset hihat. Mittailinkin ja leikkasin jo hihat, mutta hihojen reunat huoliteltuani mallasin hihat toppiin ja sovitin (siis ennen sivusaumojen ompelua vain tätä toppia olen päälleni mallannut:D), niin hihat jäivät törröttämään ihan hassusti, joten hihat pois ja toppi akuperäisillä kaavoilla valmiiksi...

Pakko vielä loppuun kehua, että nuo Noshin trikoot ovat kyllä niin laadukkaan tuntuisia ja oloisia, että ihan odotan niiden pääsyä käyttöön. Toivottavasti laatu säilyy myös pesujen jälkeen!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Äidille ja vauvalle, osa 2

Kangaslaatikon tyhjennyksessä tulilinjalle joutui myös viime syksynä kummipojan vauvalahjaa varten ostettu interlock trikoo. Ensin tästä piti tulla yöpuku, mutta ihan ei kangaspala riittänyt vauvan unihaalariin, joten kietaisubody oli seuraavana listalla. Kaava löytyi Ottobre 4/2012, olisiko ollut Warmly Wrapped. Body koossa 56 cm.

Kangas siis tilattu Fabriinasta jo viime syksynä. Resorit omista kätköistä. Nepparit Karnaluksista. Body oli nopea ommella muuten, paitsi kanttausta sitten olikin ihan riittämiin. Ihan en saanut riittävää kaitaletta, että olisi voinut kantin ommella yhtenäisestä kaitaleesta, joten yhteen takaolkasaumaan tein katkoksen ja kantti on ommeltu kahdesta suikaleesta.

Neppareita tähän bodyyn tuli yhteensä 9 paria, eli 18 nepparia piti paukutella vasaralla kiinni. Toivottavasti nuo sivulla olevat nepparit kestävät käytössä, kun eivät ole kanttauksessa kiinni. Laitoin kyllä alle ohjeen mukaisesti tukikangasta, mutta silti epäilen kestävyytä. Eli varovasti käsiteltävä body... Tämän bodyn neppareiden kanssa paukuttelin nepparit myös toiseen vauvan vaatteeseen, eli shortsibodyyn, josta lisää seuraavassa postauksessa. Yhteensä neppareita siis tuli 28 kappaletta paukuteltua ja nyt onkin nepparit ihan lopussa. Tallinnan-reissu siis pitäisi kesällä tehdä!!! :D

Ennen äitiysloman alkua tilailin Myllymuksuilta merinovillaneulosta, josta teinkin villahaalarin isomalle murulle, taisinkin sen jo täällä esitellä. Samalla tilasin myös liivinsuojatarvikkeita. Tykästyin nimittäin edellisen imetyksen aikaan Myllymuksujen kestoliivinsuojiin ja nyt tilasin siis tarvikkeita niihin. Noita Myllymuksujen suojia on tullut kaupasta hankittua -30 % hinnalla jo jonkinmoinen pino, n. 20 paria, mutta silti ajattelin ommella vielä lisää. Eivätpä ainakaan ole joka päivä loppu! :D

Tässä siis eilisen ja tämän päivän pikaompelut. Kuvassa yhteensä 14 paria liivinsuojia. 7 paria violetilla pul-kankaalla, 1 pari punaisella ja 6 paria valkoisella. Imuna käytin yhden kerroksen paksua bambujoustofroteeta ja pinnalle luonnonvalkoinen bambujoustofrotee. Mallina käytin valmista liivinsuojaa ja ompelin "läpsyttimet" kasaan tätini lainaamalla saumurilla (oman ompelukoneeni kolmiaskel-siksak sai aikaan vaan reunojen venymistä eli saumuri hommaan olla pitää...)

Noita liivinsuojia oli niin hauska ommella, että tekisi mieli ommella loputkin palat suojiksi, mutta en itse tarvitse noin paljoa suojia. Ehkä luovutan kankaat eteenpäin jollekin tutulle odottajalle tai myyn kirpparilla.... :)

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kesää ajatellen

Nyt on tullut vauvan vaaatteiden ja esikoisen vaatteiden lisäksi ajateltua muidenkin kesäpukeutumista. Lastemme serkkutyttö kävi etelän lomalla ja isänsä vihjasi, että polvimittaisista legginseistä olisi tarvis. Koska projekti "tuhoa" kaikki olevat kankaat on käynnissä, nämä legginsit surautin Marimekon ilmeisesti hihoiksi leikatuista kappaleista, jotka sain anopilta viime vuonna.


Legginsit on tehty Ottobren ohjeella koossa 152 cm, pituus on ohjeesta poiketen polvimittainen ja legginseissä myös sivusauma kangaspalojen koosta johtuen. Ihan kivat ja helpot oli ommella, omillekin muksuille voisi vastaavia tehdä.

Helmikuussa tilailin Noshin ihania kevät/kesäkankaita ja vihdoin myös löysin itsellekin kunnon himotuksen kohteen. Aivan ihana kangas, tuosta mekko minulle soi päässä tätä tilatessa:)

Eli tuo Noshin ihana lintukangas lime-valkoinen-pinkki väriyhdistelmällä tuntui heti omalta! Mekon mallia mietin kohtalaisen pitkään; halusin, että noin ihana kangas saisi arvoisensa mallin mekossa. Lopulta päädyin kokeilemaan Suuri Käsityölehti 9/2013 lehdessä ollutta pitkähihaisen raidallisen trikoomekon mallia. Mekko on tehty koossa 38, onneksi en tehnyt yhtään isompaa. Ainakin tämän mahan kanssa sovitettuna yläosa on ehkä hiukan löysä, mikä tietysti on ihan hyvä tulevaa kesää ja imetystä ajatellen.

 Koska mitään ei voi tehdä täysin ohjeen mukaan, jätin tukikankaat laiskuuttani pois. Lisäksi kaula-aukon yläreunaan oli ohjeistettu tekemään kaksi napinläpeä, joista oli tarkoitus tuoda kuminauhat läpi rypytystä varten. En kuitenkaan halunnut mekkoon mitään nauhoja, joten tein rypytyksen ompelemalla kuminauhan alalankana kaula-aukan yläreunaan ja tikkaamalla sen ompeleen alapuolelta. Tuo ei ehkä ole se pitävin rypytys, joten saa nähdä, korjaanko tuohon sittenkin kuminauhan (ilman napinläpiä), jolloin rypytys olisi varmasti pitävä. Muuten malli on juuri sellainen, kuin toivoin. Aivan ihana, pääsee käyttöön, kunhan säät lämpeävät ja vauva syntyy!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Vauvalle ja äidille

Kun toisen lapsen laskettuun aikaan on aikaa alle kuukausi, piti ottaa säilössä olleet vauvanvaaatteet seulan alle ja listata, mitä tarvitaan. Listasta aika hyvin huomasin, että yökkärit ovat isoin kompastuskivi tällä kertaa eli sellaisen kaavaa etsimään. Onneksi kirjastosta oli taas oikeat Ottobret lainassa ja lehdestä 6/2012 löytyi kiva pienen pieni yökkärin kaava!

Kokona oli 56 cm, koska yökkäreitä puuttui vähän joka koosta. Vaikka tein tämän aivan kaavojen mukaan ja n. 1 cm saumanvaroilla, tuli puvusta kyllä mielestäni enemmänkin 62 cm kokoa vastaava. Mutta sehän ei haittaa mitään, käyttöön tulee joka tapauksessa. 

Kankaana tässä unihaalarissa oli Jenkeistä jo vuonna 2012 tilattu interlocktrikoo, joka kyllä hiukan turhan paljon venyy. Mutta ei haitanne vauvan unihaalarissa. Kankaaseen sopivat resosit löytyivät kivasti omasta kangaslaatikosta, eli kangaslaatikon vajutus jatkuu. Myös sopiva vetoketju löytyi omasta takaa, ohjeesta poiketen tosin 20 cm (ohjeessa taisi olla 35 cm).

Tässä yllä vielä kuvaa resorien yksityiskohdista. Ohjeessa resorit neuvottiin ompelemaan tasona hihoihin ja lahkeensuihin. Tein sitten nuo ompeleet Ottobren ohjeiden mukaan ja päällimmäisenä ompeleena käytin ns. hunajakenno-ommelta. Kivannäköiset mutta ehkä "sarjatuotantoa" ajatellen hiukan turhan monivaiheista ja hidasta. Eli ehkä seuraaviin tulee sitten perustyylillä ommellut resorit.

Joka tapauksessa, yökkäriosasto saanee vielä jatkoa, mikäli tässä ennen vauvan tuloa ehdin!

Jo edellisen lapsen syntymän jälkeen tuskailin kaupan valmiiden imetyspaitojen kanssa, kun ne eivät tahtoneet istua. Istuvuusongelmaa oli niin rintojen kuin mahan kohdalta. Joten ajattelin kokeilla, onnistuisiko H&M:n perusimetyspaidasta piirtää kaavat ja muokata niistä hieman paremmin istuva versio.
 Ihan ei onnistunut tuo istuvuus, etenkin rintojen alla oleva poikkileikkaus on vähän turhan alhaalla ainakin tällä hetkellä. Lisäksi etukappaleet olisivat saaneet olla pari-kolme senttiä leveämpiä rintojen kohdalta. Muuten paita kyllä oli ihan kiva ja onnistunut.


Kankaana tässä Eurokankaasta viime vuonna ostettu valkoinen trikoo, jota olikin sen verran vähän, että hihoihin ei enää riittänyt. Onneksi kuitenkin kangaslaatikosta löytyi tuota pinkkiä raitakangasta, joka aika kivasti piristää paidan ilmettä ja ainakin omasta mielestä paita on kivempi noin:)

Imetyspaidan malli siis piirretty H&M:n paidasta, jossa etukappaleet menevät ristiin ja niiden alla on vielä yksi lyhyt kappale, joka peittää rintavakoa. Muuten ihan normaalin t-paidan mallinen:)

Muuten elämä äitiyslomalla on vauhdikasta, nyt meneillään on talon pohjien teko. Siellä siis päivät nyt pääsiäisenä, toivottavasti valmista syntyy pian eli ennen vauvan syntymää! :)