keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Haaveita

Olen aina rakastanut matkustelua. Olen myös aina rakastanut kotiinpaluuta matkalta. Pitkään, todella pitkään olen kaivannut matkalle. Edellisen ulkomaanmatkan tein Roomaan 2006. Siis yli kolme vuotta sitten. (tähän ei lasketa Ruotsin ja Tallinnan pikavisiittejä tänä vuonna) Koska koen, että olen liian pitkään elänyt sitkun-elämää, päätinkin nyt, että;


a) jos saan harjoittelupaikan tammi-maaliskuuksi 2010, lähden huhtikuussa 2010 renkaat ulvoen ulkomaille joko yksin tai vaikka rakkaan mieheni kanssa.


b) jos en saa harjoittelupaikkaa tammi-maaliskuulle, suuntaan nokan kohti uusia kohteita jo tammikuussa.


Tämä siksi, että tarvitsen palkinnon itselleni siitä, että saan opintoni valmiiksi. Tästä kaikki voivat päätellä, että valmistun joko vuoden vaihteessa tai kevään korvalla riippuen tuosta harjoittelusta. Palkintomatka voisikin suuntautua tänne:


Tuolla olin 2002. Todella tahtoisin sinne uudestaan. Toisaalta taas tämäkin huokuttaisi:


Loppuun voidaan vaan todeta, että luojalle kiitos säästötileistä... :)


8 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Thaimaata suosittelen lämpimästi! Kävin siellä 2005 ja lähtisin koska vaan takaisin! Ja vaikka lennot on kalliita, ei kannata hämääntyä reissun hinnasta, koska eläminen ei oikeasti maksa mitään! Ruokaakin saa jo kahdellakymmenellä sentillä jos vaan menee pois turistirysistä (siellä joutuu jo maksamaan euroja ;D).
Ei sillä, reissu kun reissu varmasti piristää elämää! :)

Tiipi kirjoitti...

Juuri tuossa aikani kuluksi katselinkin äkkilähtöjä yms. Egypti olisi varmaan myös ihana. Tosin siippa ei sinne suostu lähtemään, joten joku muu pitäisi mukaan keksiä. No, matkalle kuitenkin....

Missä olit Thaimaassa? Krabi kuulostaisi mukavalta...

Tiipi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tuula kirjoitti...

Minä lähen salamana Egyptiin, jos joku sinne vaan mun kanssa lähtee!! Olen halunnu sinne AINA! Pitää vaan vähän kattoa minne siellä menee..

Ja Lontoo, voi iiks. Ja Pariisi, Wien, Rooma, iki-ihana Praha (kenkiä!) iiiiiiiks. Mie tahon reissuun kans.

Itse mietin kans, että kunhan tuon opiskelun joskus saa purkkiin ens vuoden aikana, niin mua ei sen jälkeen kotona näy. Se on ihan selvä.

Pia kirjoitti...

Minä nautin viime keväisestä opintomatkastani Englantiin. Sehän oli samalla ensimmäinen lentomatkani. ; )

Tiipi kirjoitti...

Verna: tuosta sinun matkastasi minullekin jäi se polte matkata uudestaan Englantiin. Lontoo on ihana, samoin englantilainen maaseutu. Ja Yorkshire, sine tahtoisin, olenhan kova Emmerdale-fani. Tätä siis ideoidessa.

Ja Tuula: meillä taitaa olla kova reissutahti tulossa, Praha, Italian kieromatka, Egypti... Innolla odotan.

Tuula kirjoitti...

Joo, entäs Skotlanti ja Irlanti ja ja ja...:D Mietin myös, että New York olisi myös aika kiva edes kerran elämässä..

Mutta mistä rahat?

tiipi kirjoitti...

Niin. Se raha. Voihan hitsi. Ainut ongelma;) Menohaluja kyllä löytyy ja paikkoja, joihin matkustaa. Irlanti ja Skotlanti kyllä houkuttaisivat! Ja NEw York, toud trip ameriikan malliin....