tiistai 16. heinäkuuta 2013

Pitkästä aikaa ompeluita

Pitkän aikaa on täällä taas kerran ollut hiljaista, mutta koitan nyt korjata tilanteen. Nimittäin ompelukone ei ole seisonut tyhjän panttina eikä ole ollut hiljaa. Olen palannut työelämään, mutta nyt nautimme vapaasta heinäkuusta 1veen kanssa kotona. Elokuussa taas takaisin töihin ja 1vee hoitoon. Mutta siihen asti, kone laulaa jonkin verran.

Tässä jo ennen töihin paluuta ommeltu takki 1veelle. Tein harjoitusversion anopilta saaduista Marimekon vanhoista raitatrikoista.


Taustana meidän erittäin epäihastuttava terassin pöytä, mutta älkää sitä katsoko:) Tein tämän harjoitusversion, koska varsinaisen hupparin kankaan tilasin Nosh Organigsilta, joten en raaskinut käyttää sitä kangasta malliin, joka ei olisikaan toimiva. Onneksi tällekin harjoitusversiolle on käyttöä, koska tein tämän vuorittomana. Etenkin pyöräillessä 1vee monesti puetaan tähän takkiin.

Varsinainen versio tästä hupparista tässä:


Hupparin kaava Ottobre 1/2013. Kankaana Noshin ihana omppuvelour, tummanruskeana. Vuori myös Noshilta, tummanruskea-luonnonvalkoinen raitatrikoo. Resorit valkoista resoria paikallisesta kangasliikkeestä.

Tätä varsinaista hupparia ommellessa jouduin muutaman kerran rapimaan päätäni, koska vuoritetun hupparin ompeleminen ei ole kaikissa kohtaa aivan yksinkertaista enkä lehden ohjeesta saanut täysin tyhjentävää vastausta ongelmiini. Onneksi on netti ja blogit, esimerkiksi hihojen resorien kiinnitykseen kävin kurkkimassa ohjeita täältä Tosimummolta ja opin kuin opinkin, kuinka nuo resorit saa vuoritettuun takkiin oikeaoppisesti kiinni. Kiitokset vielä hänelle ohjeesta! :)

Kuvailin tämän takin vetoketjun ompelun, koska ajattelin, että kirjoittelisin tänne siitä, kuinka itse olen oppinut vetoketjut ompelemaan. Mutta palataan siihen joskus toiste.

Nämä takit ovat kuitenkin ihania molemmat ja käytetty on niitä myös. Ja kankaat ovat ihanat, minä tykkään!!!

Ei kommentteja: