keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Menneitä ja tulevia

(kuvassa saamiani joululahjoja)
Joulu oli ja meni. Oli mukavaa olla rakkaan kanssa ja vaan löhötä. Tavattiin myös lähimpiä, mutta mitään päätöntä lentoa paikasta toiseen ei ollut havaittavissa kuin jouluaattona, josta kumpuaakin nyt ajatus viettää ensi joulu ihan ilman aikatauluja kotona. Nyt olen kuitenkin toisenlaisten ajatusten parissa.

(Anopin 60-v juhlaristeilyltä)

Ajattelin hieman pohtia mennyttä vuotta, kuten uuden vuoden kynnyksellä on tapana. Vuoden 2009 aikana:

- tein gradua, tein, tein, tuskailin, itkin, nauroin, purin hammasta ja sain sen valmiiksi.

- aloitin valtuustotyöskentelyn, sopeuduin joukkoon, ihmettelin kiemuroita ja silti tunsin kuuluvani tuohon hommaan
- lomailin kesällä, nautin auringon lämmöstä. Keväällä myös lomailin Tallinnassa

- rakastin, riitelin, uhkailin, suutuin, huusin, sovittelin ja rakastin enemmän. Mentiin kihloihin.
- tartuin uuteen harrastukseen ja haasteeseen, sain uusia ystäviä ja kavereita, koin uusia elämyksiä, ylitin itseni

(Tallinna pääsiäislauantain aamuna)


Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että keväästä tai vuoden alkupuolelta ei ole kovin selviä muistikuvia. Niitä ei ollut kesälläkään kun yritin noita aikoja muistella. Sitä on gradun kirjoittaminen, unohdusta muusta. Vuosi on ollut työn täyteinen, ainakin olen sen niin kokenut. Toisaalta olen myös tuntenut tylsistymistä, kun ei ole ollut tekemistä.

Vuosi 2009 oli suuri vuosi. Ehkä enemmänkin henkisen kasvun ja kasvukipujen kuin suurten tunteiden vuosi. Vaikkakin en voi sanoa, etteivätkö tämän vuoden tapahtumat merkitse minulle todella paljon. Tuo ajatustyö ja henkinen kasvu kuitenkin noudevat päälimmäiseksi.


(Kesän 2009 liljoja)

Tulevalta vuodelta odotan paljon, onhan se kauniin pyöreä 2010. Joskus hassuissa tytön unelmissa olin ajatellut, että vuonna 2010 menemme rakkaani kanssa naimisiin, mutta aika näyttää. Tuon asian suhteen en nyt jaksa kiirehtiä, koska tiedän, ettei sitä voi eikä pidä kiirehtiä. Toivon vuoden 2010 tuovan onnellisia hetkiä, tapahtumia, kasvua, naurua, itkua ja murhetta kaikkia tasapuolisesti. Ilman murheita ei ilokaan tunnu ilolta. Ennen kaikkea odotan sitä, että tunnen olevani elossa! Mikään ei voita sitä tunnetta: "Vau, minä elän!"

5 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Puhutteleva tilitys. Ja ennen kaikkea haluan minäkin yhtyä tuohon loppulauseeseesi: "Vau, minä elän!"

Sitähän me kaikki täällä olemme tekemässä; elämässä isolla E:llä ja keräämässä kokemuksia, joiden kautta olemme juuri se ihminen, joka olemme.

Hyvää, onnellista uutta vuotta Sinulle! : )

Tiipi kirjoitti...

Kiitos Verna, myös ihanaa ja onnellista, elämäntäyteistä uutta vuotta sinulle!

Jotenkin tämän kuluneen vuoden kaiken suorittamisen keskellä tajusin, että elämäänsä pitää muistaa elää eikä vain suorittaa.

Äsken hiihdin talven ensimmäiset 5 kilometriä ja nautin hurjasti! Päälle maistui löylyt!

Mami kirjoitti...

Kaunista vuotta sinulle!

Nina kirjoitti...

"Vau, minä elän!" sai minut melkein kyyneliin. Tajusin, että voin itsekin sanoa samoin. Ihanaa kun joku muistuttaa siitä, välillä unohtuu nauttia siitä mitä jo on! Oikein onnellista uutta vuotta sinulle :)

Tiipi kirjoitti...

Yllätysvieras, kiitos! Se tunne, kun elämä kantaa ja huomaa elävänsä tapahtuipa, mitä tahansa on maailman paras tunne! Sitä onkin hyvä aina itselleen muistutella kaiken kiireen keskellä. :) Hyvää alkanutta vuosikymmentä ja uutta vuotta 2010!