lauantai 19. huhtikuuta 2014

Vauvalle ja äidille

Kun toisen lapsen laskettuun aikaan on aikaa alle kuukausi, piti ottaa säilössä olleet vauvanvaaatteet seulan alle ja listata, mitä tarvitaan. Listasta aika hyvin huomasin, että yökkärit ovat isoin kompastuskivi tällä kertaa eli sellaisen kaavaa etsimään. Onneksi kirjastosta oli taas oikeat Ottobret lainassa ja lehdestä 6/2012 löytyi kiva pienen pieni yökkärin kaava!

Kokona oli 56 cm, koska yökkäreitä puuttui vähän joka koosta. Vaikka tein tämän aivan kaavojen mukaan ja n. 1 cm saumanvaroilla, tuli puvusta kyllä mielestäni enemmänkin 62 cm kokoa vastaava. Mutta sehän ei haittaa mitään, käyttöön tulee joka tapauksessa. 

Kankaana tässä unihaalarissa oli Jenkeistä jo vuonna 2012 tilattu interlocktrikoo, joka kyllä hiukan turhan paljon venyy. Mutta ei haitanne vauvan unihaalarissa. Kankaaseen sopivat resosit löytyivät kivasti omasta kangaslaatikosta, eli kangaslaatikon vajutus jatkuu. Myös sopiva vetoketju löytyi omasta takaa, ohjeesta poiketen tosin 20 cm (ohjeessa taisi olla 35 cm).

Tässä yllä vielä kuvaa resorien yksityiskohdista. Ohjeessa resorit neuvottiin ompelemaan tasona hihoihin ja lahkeensuihin. Tein sitten nuo ompeleet Ottobren ohjeiden mukaan ja päällimmäisenä ompeleena käytin ns. hunajakenno-ommelta. Kivannäköiset mutta ehkä "sarjatuotantoa" ajatellen hiukan turhan monivaiheista ja hidasta. Eli ehkä seuraaviin tulee sitten perustyylillä ommellut resorit.

Joka tapauksessa, yökkäriosasto saanee vielä jatkoa, mikäli tässä ennen vauvan tuloa ehdin!

Jo edellisen lapsen syntymän jälkeen tuskailin kaupan valmiiden imetyspaitojen kanssa, kun ne eivät tahtoneet istua. Istuvuusongelmaa oli niin rintojen kuin mahan kohdalta. Joten ajattelin kokeilla, onnistuisiko H&M:n perusimetyspaidasta piirtää kaavat ja muokata niistä hieman paremmin istuva versio.
 Ihan ei onnistunut tuo istuvuus, etenkin rintojen alla oleva poikkileikkaus on vähän turhan alhaalla ainakin tällä hetkellä. Lisäksi etukappaleet olisivat saaneet olla pari-kolme senttiä leveämpiä rintojen kohdalta. Muuten paita kyllä oli ihan kiva ja onnistunut.


Kankaana tässä Eurokankaasta viime vuonna ostettu valkoinen trikoo, jota olikin sen verran vähän, että hihoihin ei enää riittänyt. Onneksi kuitenkin kangaslaatikosta löytyi tuota pinkkiä raitakangasta, joka aika kivasti piristää paidan ilmettä ja ainakin omasta mielestä paita on kivempi noin:)

Imetyspaidan malli siis piirretty H&M:n paidasta, jossa etukappaleet menevät ristiin ja niiden alla on vielä yksi lyhyt kappale, joka peittää rintavakoa. Muuten ihan normaalin t-paidan mallinen:)

Muuten elämä äitiyslomalla on vauhdikasta, nyt meneillään on talon pohjien teko. Siellä siis päivät nyt pääsiäisenä, toivottavasti valmista syntyy pian eli ennen vauvan syntymää! :)

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Siis missä ihmeen välissä raskaus on jo ehtinyt edetä noin pitkälle?! Hurjaa tämä ajankulu tässäkin suhteessa! Tsemppiä loppuun, ei ole enää kauaa jäljellä :) Ja kyllähän tulokkaan kelpaa tulla, kun on ihania vaatteitakin jo odottelemassa! Toivotaan että pöllöt ei täysin venähdä, meilläkin body aikoinaan muutti muotoaan täysin enkä sitä enää parin pesun jälkeen halunnut lapsilla käyttääkään. Mutta onneksi yökkärissä ei ole ihan niin tarkkaa!

Vilauttelehan välillä kuvia myös rakennuksen etenemisestä jos vaan onnistuu, voi sitten talokuumeinen kasvattaa kuumettaan oikein urakalla ruudun tällä puolella ;)

Tiipi kirjoitti...

Sitä tässä olen itsekin viimeiset kuukaudet ihmetellyt, että miten tämä toinen raskaus on mennyt niin vauhdilla! Hui, kohta vauva on jo täällä:) Piti jo tehdä lista, mitä sairaalakassiin ja esikoisen hoitokassiin pakataan, jos vaikka tulee yllärilähtö. (ja katsotaan vaan, vielä viiden viikon päästä täällä kasassa tuskailen;) toiv. ei!)

TOivon minäkin, ettei ihan venähtäisi, pitää koittaa muistaa raportoida, jos niin vaikka sattuu käymään. Yökkärissä tosiaan ei ole niin tarkkaa, tuo on kuitenkin ihanan pehmeää kangasta!

Katsotaan, tuleeko tänne kuvia talosta, pitänee käydä vähän periaatekeskustelua. Mutta tällä hetkellä tontilla on vasta multaa ja soraa, tosin talon paikka alkaa hahmottua. Siellä se isi tälläkin hetkellä touhuaa, me esikoisen kanssa käydään aina kahvia viemässä ja leikkimässä paikalla ja kotona tehdään ruokaa talkoolaisille.