keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pinnasänky vauvalle

Tämä postaus piti tehdä jo ennen vauvan syntymää, mutta jäipä tekemättä. Parempi myöhään kuin ei millonkaan.

Kun vauvan tulosta ilmoitettiin sukulaisille, kahdesta paikasta tarjottiin vanhaa pinnasänkyä käyttöömme. Valitsimme tämän puisen sängyn, joka on ainakin 15 vuotta vanha. Se on mitoiltaan 60x120 cm, kun nykyään sängyt ovat pääasiassa 70x140 cm.
 
 Sänky oli ihan kohtalaisessa kunnossa, tosin sain tehdä aika pitkään töitä puhdistaakseni sängyn. Lisäksi pohjaritilästä puuttui muutama puu, joten ne ruuvattiin ensimmäiseksi kiinni. Koska makuuhuoneessamme kalusteet ovat valkoisia, halusin tästäkin valkoisen. Maalaamista tuki myös se, että edellinen käyttäjä oli jättänyt hampaanjälkensä pinnasängyn reunaan ja reuna näytti aika kuluneelta. Siispä tuumasta toimeen ison mahan kanssa!

 Tässä lähtötilanne!

Purin sängyn osiin ja hioin kaikki pinnat, siinäpä vasta homma! Varsinkin kun pinnojen hiomisessa meni ikä ja terveys ja se oli tehtävä käsin. Koneella olisi ollut niin paljon helpompi. Hiomisen jälkeen kaikki pinnat piti toki pyyhkiä puhtaaksi ja antaa kuivua. Sen jälkeen maalasin kaikki osat kahteen kertaan, joistain kohti kolmannenkin kerran. Maalina oli Sadolinin valkoinen kalustemaali.

Näin jälkiviisaana voisi todeta, että tämä projekti olisi pitänyt toteuttaa hitaammalla aikataululla ja aikaisemmin, rv 36-38 ei ole oikein hyvä aika enää huonoissa asennoissa tehdä pitkään staattista työtä. Nimittäin selkä kipeytyi ihan julmetusti, mutta parani onneksi ennen synnytystä;)

 Tässä sänky maalattuna ja puoliksi pedattuna

 Koska nykyään pinnasängyt ovat eri kokoisia, myös pinnasuojat ovat uutta kokoa. Lisäksi valmiit pinnasuojat ovat järkyttävän hintaisia, enkä löytänyt mieleistäni kuviotakaan. Niinpä tein suojan itse. Kankaana beige kangas, jossa pieniä valkoisia palloja. Suojan sisään ompelin 5 cm paksuista vanua. Suojan yläreunaan ompelin luonnonvalkoista kanttinauhaa, jotta suojan saa solmittua kiinni. En huomioinut sitä, että näin alussa suoja kiinnitetään aivan sängyn yläreunaan, joten nauhojen olisi ollut hyvä olla hieman pitempiä, mutta onneksi yltävät rusetille!

Lisäksi ompelin sänkyyn verhon luonnonvalkoisesta puuvillakankaasta. Verhon sai hyvin ommeltua yhdestä palasta ja verhon yläreunaan tein kujan verhonpidikettä varten.

Sänky ja pehmolelut odottamassa vauvaa, kuva otettu 9 päivää ennen vauvan syntymää.

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Huhhuh mikä työ on tuossa sängyssä ollut, itseltä olisi kyllä jäänyt tekemättä! Mutta lopputulos on hieno, ei voi muuta kuin hattua nostaa :)

Minäkin tein sänkyihin reunansuojukset, tosin sisuksena oli kaksi vanhaa kirpparilta löydettyä suojusta. En tainnut muistaa niitä kuvatakaan, ehkä otan siinä vaiheessa kuvan lastenhuoneesta kun molemmat sängyt siirtyvät takaisin lastenhuoneeseen niin näkyy samalla ne pehmusteetkin.

Tiipi kirjoitti...

Olihan siinä kova homma, mutta onneksi tuli tehtyä! On se vaan hieno, näyttää uudelta vaikka onkin ainakin 15 vuotta vanha:)

Jäädään odottamaan kuvia teidän sängyistä:)