Meidän eteisremontti on taas ottanut tuulta purjeisiin! Edistystä siis tapahtuu kahden kuukauden tauon jälkeen. Marraskuussa siis vaihdoin lattiamaton tuulikaappiin ja kittasin eteisen seinissä näkyvissä olleet lastulevyjen saumat umpeen.
Tässä seinät vielä viikko sitten, saumat kitattu ja näkyvissä entinen vaaleanvihreä väri.
Viime viikonloppuna pohjamaalattiin eteisen seinät. Siinä tulikin hiki kun heiluin maalitelan ja masun kanssa! :)
Tässä peiliseinä (ilman peiliä;) pohjamaalattuna.
Eilen vihdoin koitti se päivä, että seinät saivat tapettia pintaansa! Mies veljensä kanssa toimi päämestarina ja minä levitin liimaa seinään. Seiniin laitettiin siis maalattavaa tapettia, jonka saaminen seinälle hyvin on huomattavasti tavallista tapettia helpompaa, ainakin noin tavan remontti-reiskoille. Tällä hetkellä on menossa pohdinta seinien tulevasta väristä. Tosin tällä hetkellä tapetti yksistään näyttää aika kivalta. Mutta vitivalkoinen ei pidemmän päälle taida olla kovin kätevä väri, varsinkin kun ympärillä on vähemmän vitivalkoisia osia, esim. ovenkarmit ja väliovet (suoraan 70-luvulta).
Peiliseinä tapetoituna. Tapetin kuviota ei oikein erota tästä mutta kuvio muistuttaa sisustusrappausta.
Seinien värin mietinnän lisäksi on menossa miehen taivuttelu uusien väliovien hankintaan. Pikaisen googlauksen avulla sain selville, että esim. Rautiasta saa laakaväliovia alkaen 39 euroa. Tosin tuohon hintaan ei vielä kuulu karmit ja helat, mutta silti! Meillä on kuitenkin vain 3 väliovea, jotka kaipaisivat vaihtoa... Peiliovienkaan hinnat eivät päätä huimaa, kun hinnat on alkaen 69 euroa... Tässä on vielä tekemistä kuitenkin.
Tässä vielä seinällä eteisen palapeili. Palat oli kiinnitetty kaksipuoleisella teipillä jo kauan ennen meidän muuttoa. Jotkin palat on hiukan vinossa;)
Eteisessä on myös tähän asti asustellut palapeili. Minun salainen haaveeni olisi päästä kyseisestä sisustuselementistä eroon tai ainakin saada se hieman paremmin kiinni seinään. Tosin miehen haave on kuulemma kasata peilin palat levylle ja kehystää koko komeus heinäseipäällä!!!! Siis voi elämä. Ei onnistu ainakaan tässä kodissa. Heinäseivästä kiiltävän tapetin kaveriksi, yöks. Pahinta tässä on, että tänään meidän ulko-oven viereen (sentään asunnon ulkopuolelle kuitenkin) on ilmestynyt yksi yksinäinen heinäseiväs. En ehtinyt kysyä armaalta äijältäni, mihinköhän seiväs on tarkoitettu. Mutta meidän eteisen seinälle se ei ainakaan pääse. PISTE. Pitänee alkaa googlailla niitä peilejä jonkin paremman ratkaisun toivossa....
PS. 3 päivää loman alkuun! Jee...
4 kommenttia:
Aika suoritus tuo maalailu mahan kanssa, itse taitaisin jo jättää väliin... Peiliovia suosittelen erittäin lämmöllä, meidän ei edes ollut tarkoitus ovia vaihtaa, mutta kun k-rautaan tuli tarjous 39e/ovi, marssin kauppaan ja ostin läjän ovia. Ja asunnon ilme muuttui täysin, vaikkei vanhoissakaan ovissa varsinaisesti mitään vikaa ollut!
Palapeilit on tainneet olla jossain vaiheessa kova juttu, meilläkin oli muuttaessamme sellaiset kahdessa paikassa. Toiset olen sentään jo saanut hävitettyä, toisien tilalle kuolaan ikeasta isoa peiliä, jota en vielä kuitenkaan ole raaskinut ostaa.
Tuo oviasia kyllä täytyy saada jotenkin läpi! :) Olisi niin kiva, jos olisi oikeasti valkoiset ovet eikä sellaisia kellertävän valkoisia... Ostitko myös karmit ja uudet painikkeet vai kävikö teillä ovet vanhoihin karmeihin?
Tosiaan on palapeilit olleet kova hitti joskus 80-90- luvulla. Sinällään ihan hyvä idea mutta ehkä yhtenäinen peili on enemmän minun makuun:)
Yhdet karmit täytyi ostaa, sillä edellistä ovea oli jostain kumman syystä madallettu erittäin tökerösti, mutta muuten vanhat sai jäädä. Tosin valkoiset karmit olisi kyllä houkutellut, nyt täytyy kai ottaa maalisuti omaan käteen ja maalata nuo nykyiset. Karmit kun olisivat tuoneet projektiin aina vain lisää hintaa...
Karmit olikin yllättävän kalliita suhteessa oven hintaan! N. 40 euron luokkaa oli pelkät karmit... Toivottavasti meillä kävisi uudet ovet vanhoihin karmeihin. Tätä täytyy sitten loppuviikosta selvitellä:)
Lähetä kommentti