tiistai 25. toukokuuta 2010

Terveisiä Tukholmasta!

Eilen palasin kotiin tukholman-risteilyltä ja pakko sanoa, että taas kerran risteily oli hauska ja Tukholma oli kaunis. Tosiaan kahden kaverin kanssa matkaan lähdettiin lauantaina ja laivaan astuttiin n. klo 17. Ihastelimme Helsinkiä laivan kannelta ja suuntasimme klo 20 tiemme buffet-illalliselle. Ja pakko sanoa, Viking Linen buffet on mahtava. Kokeilin jopa kaviaaria ja kylmäsavulohta, ennen kuulumatonta.

Sunnuntaina kiertelimme Tukholmassa kuninkaan linnan ympäristössä ja vanhassa kaupungissa. Ovat kyllä niin kauniita. Ja jotta häähumu ei pääsisi unohtumaan, Tukhomassa oli tosiaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta kruununprinsessa Victorian häihin liittyen. Näimme livenä mm. kruununprinsessaparin kuvalla varustetut tiskirätin ja kuninkaanlinnan lahajpuodissa paljon virallista häätavaraa. Täältä voi käydä kurkkimassa, mitä kaikkea häätavaraa myydään.

Laivalta tuli itsekin ostettua vähän häätavaraa, eli kuvassa oleva suklaarasia. Kuva täältä. Ajattelin mutustella suklaita samalla, kun katson häitä livenä televisiosta.

Nyt pitäisi ehkä keskittyä töihin, mutta taidan vielä vähän kirjoitella omista hääkuulumisista. Tosiaan menut päätettiin jo. Isoja hoidettavia asioita ovat mm. kuulutukset (pappi varmistui jo), hääpuvun korjattavaksi vieminen (tänään), musiikista sopiminen bändin kanssa, booli- ja iltapalatarvikkeiden hankkiminen ja muu tavaran hankinta. Koristeluista päätettiin jo osittain, askartelutalkoita pitäisi suunnitella kesäkuulle. Toivottavasti niitä osallistuijia sitten löytyy, ainakin muutamat on ilmaisseet innokkuutensa.

Eilen vetäisin kunnon raivokohtaukset, kun tulin kotiin. Väsy painoi ja ärsytti, kun koti oli samanlaisessa kunnossa, kun reissuun lähtiessäni. Miehet.... Mutta nyt töiden pariin!

3 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Kannattaa ehkä pitää boolinmaistajaiset askartelutalkoiden kanssa yhdessä niin osallistujia riittää ;) Itse pidän näpertelystä ja askartelutalkoot kuulostavat kerrassaan ihanalta tavalta viettää aikaa.

Viimeinen kappale oli aivan kuin minun kirjoittamani! Tuttuja nuo raivokohtaukset ja valitettavasti tuo tilannekin on meillä tuttu. On vaan tiettyjä asioita mihin miehet eivät pysty, oma-aloitteinen siivoaminen ja paikkojen järjestely taitaa kuulua niihin (ne harvat poikkeukset vain vahvistavat säännön...). Ja silti ilman miestä ei osaa elää, vaikka tietyissä asioissa pääsisi paljon helpommalla yksin!

Tiipi kirjoitti...

Hei, tuo olikin hyvä idea, pitäneekin testata boolin sekoitussuhteet askartelun lomassa. Sattaa tulla vähän vinoja kortteja yms. tosin;)

En oikein ymmärrä sitä, miten ei miehen silmää häiritse esim. likainen vessanpönttö tai pölykasat lattialla. Toivotaan, että joskus tuosta tapojaan vähän korjailee...

Tiipi kirjoitti...

Tulipahan eilen vietyä se pukukin lyhennettäväksi. Sain kovasti kehuja kauniista puvusta, itsekin kyllä tykkään hurjan paljon. Höyrytettäväksi pitänee kai viedä puku pesulaan (ei voi silittää tavallisesti).

Sormus pitäisi käydä hakemassa, ehtisinköhän tänään... Tänään voisi myös sulhon kanssa miettiä booliasioita, niistä jo viime yönä vähän keskusteltiin. Tosiaan pitää nykyään yöllä keskustella, kun murunen tuli klo 23 töistä. Kevyt 18 tunnin työpäivä matkoineen...