lauantai 11. syyskuuta 2010

Neule vuoden takaa

Viime vuonna tähän aikaan kovasti ajankohtainen ja ihana neulottava oli Sylvi. Pariin otteeseen Sylvin neulomisesta kirjoittelin tännekin. Mutta kuva valmiista takista on puuttunut tähän päivään asti. Tässä se nyt on:

Lankana Novitan Isoveli. Ohje (löytyy tämän postauksen alusta neuleen nimeä klikkailemalla) oli kaikenkaikkiaan hyvin tehty ja helppo neuloa. Vaikka kuviot näyttävät monimutkaisilta, oli ohjeesta helppoa neuloa. Kovasti olen takista tykännyt, mutta harmittaa, kun lanka olikin ohuempaa kuin ohjeessa, joten etupuolelta takki on vähän liian pieni, samoin huppu jää puoleen päähän. Muuten ihanaakin ihanampi. Pitänee tehdä toinen joskus toisenlaisesta langasta.
Tuota neuletakkia on mukavinta pitää ulkotakkina n. 10 astee tuulettomalla kelillä. Riippuen lämpötilasta parhaiten alle sopii trikoopaita tai ohut, tiukka neule. Kovin aurinkoisella kelillä neule on hiukan turhan lämmin, eli pilvisen päivän, kuten tänään on, takki.

Tällä hetkellä herättelen taas itseäni kesälevosta neulomisen suhteen. Tammikuun jälkeen en ole neulonut mitään. Ei ole edes ajatusta siitä, mitä tarvitsisin. Siispä neulon 3v. tytölle lapasia ja villasukkia. Toiveena oli semmoiset ihanan pinkit, joissa on kimalletta. Ja eikun tuumasta toimeen. Muuten, eilen tuli minullekin jotain ihanan pinkkiä, jossa on kimalletta...



Edelliset kynnet olikin hiukan erilaiset. Tässäpä nekin, nämä siis jo historiaa...


Minulle on ollut onni saada niin hyvä manikyristi. Hän on todella taitava. Tässä viimeisessä kuvassa olevat kynnet minulla oli 4 viikkoa ja yksi kynsi jopa oli irtoamassa, mutta hän sai sen vielä pelastettua! Aloin kuitenkin olla aika kyllästynyt noihin valkoisiin tippeihin ja kynnet olivat aika pitkät (haittasivat jo koneella työskentelyä) joten nyt sitten lyhyempää ja pinkkiä... :)

1 kommentti:

kaasonen kirjoitti...

Ja onhan siulla tulossa mullekin se neulonta-projekti :) Siinä sitä hommia onkin, minulla on jo vähän käsitystä siitä, millaista haluisin. Eri asia on sitten se, kerkeetkö sellasta tekemään ja miten kamalasti ne langat maksaa. Katsellaan.