sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kierrätys kunniaan: body t-paidasta

Oman vaatekaappini siivouksen yhteydessä keväällä siirsin vanhan marimekon t-paidan  käsityökirstuun odottamaan muokkausta vauvanvaatteksi. Nyt kun vauva viihtyy hetken huutamatta koko ajan ja nukkuu kunnolliset päiväunet, päätin toteuttaa kierrätysprojektin. Paidasta tuli luontevasti body, koska 74-senttisistä on nyt tarvetta.

Kaava bodyyn löytyi jälleen vanhasta Suuri Käsityölehdestä, nro 4/2003. Kyseinen numero taitaakin olla vauvanumero, sen verran paljon vauvanvaatteiden ohjeita siinä on. Samoin imetys- ja raskausvaatteita. Tykkään tästä mallista, menee vähän pitempään, kun kaula-aukko on tuollainen venemallinen.


 Nopsa body oli ommella, oikaisin ohjeesta sen verran, että jätin haarapaloista alavarat ja silitettävän tukikankaan pois, koska kangas on todella laadukasta napakkaa neulosta. Eikä nykyään bodeissa muutenkaan ole alavaroja. Käden-, jalan- ja päänteille ompelin trikoista kanttinauhaa, tuli kivan siisti ja viimeistelty vaikutelma.

Aikuisen t-paidassa on kuitenkin yllättävän vähän kangasta, joten jouduin ompelemaan toisen hihan kahdesta kappaleesta, mutta kangas piilottaa käsivarren päällä kulkevan sauman yllättävän hyvin.

Sen verran innostuin tuon bodyn ompelusta, että tekisi mieli tehdä lisää. Harvasta paikasta vaan löytää vastaavaa kangasta, marimekolla ei taida olla tuollaista myynnissä metritavarana... Kanttinauhan ostoreissulla mukaan tarttui kuitenkin tällainen aika värikäs vakosametti. Ohje on vielä hakusessa mutta tästä odotellaan tulevan jollain aikavälillä haalarit vauvalle:) 


Tämä oli muuten blogin 80. teksti, hurraa!!!!